Iltoja!

Tänään oli aika jännä päivä. Otsikko kertoo aika paljon.

Muistatteko Sonjan? About vuoden takaisen draaman, kun laitoin sen kanssa välit poikki? Pähkinän kuoressa Sonja oli siis mun kaveri, oli aina ollut, ja PITI aina olla. Mut sillä oli miljoona ongelmaa, esim. juominen, tupakka, huumeet, perheen sisäiset... Ja tietty sain aina kuulla sen känniörvellykset ynnä muut joita en todellakaan halunnut tietää. Kun taas ne perheongelmat ja sen sellaiset kuuli aina muilta, vaikka se sano mulle että olin sen paras kaveri. Ja muutenkin Sonja tunsi mut niin hyvin, et se pysty suututtaa mut sekunnissa ja toisessa saada mut nauramaan. Oli miljoonii asioit mitkä mua ärsytti koko ihmisessä, plus et välitin sen ongelmist liikaa enkä kestäny enää. Laitoin välit poikki. Ja sit alko suurin draama. Sonja piti must kynsin hampain kii. Ekan yrityksen jälkee se tul itkemää meidä portil, ja meidän isän katsoessa ikkunasta sovin sen kanssa. No, pian sama tilanne, ja tällä kertaa se ei sentään tullut ovelle asti. Nyt se piikitteli tekstareilla ja mesessä. "Onko sulla ikävä mua? Mulla on ihan helvetillinen ikävä sua." "Lakkaa jo toi pelleily." "Mitä tein väärin? Jätin Akin kun luulin et se oli sun vitutuksen syy." "Haluisin kuolla." Tätä jatku ties kuinka kauan. Tajusin lopulta et koska aina vastaan sille, oravanpyörä jatkuu. Kun taas tuli joku tekstari, en enää vastannut. Eikä oo tekstareita enää tullut. Eli siis in a nutshell.

No kaikki todellakin muistaa Alexin tapauksen, eli siis poika josta tykkäsin ja yhden yön nukuin sen kainalossa ja sen jälkeen se sanoo että tykkää jostain toisestakin enkä enää tykkää siitä. Enkä oikeestaan tiiä miks.

No niin. Eli Alexia en ollut nähny vähään aikaan koulussa, olikohan ollut kipeenä tai jtn enkä ollut edes jutellut sille. Sonjaa en ollut nähnyt todellakaan pitkään aikaan. Ennen kesälomaa aika kauan sitten varmaan oli viimeisin kerta. No tänään nään kummatkin. Ensin nään Sonjan ja oon vaa sillee "o_o tuijota eteesi coolisti". Oikeestaan näin vaan punasen hiuksen vilahduksen ja tunnistettavan määrän naamaa kun jo käännyin pois. Mä hämmennyin ja menin jotenkin sekasin. Mitä vittua se teki täällä? Sen piti olla siellä laitoksessa perhana! Sil on ongelmia! Voi luoja se ampu isäänsä huumeissa(that's what the story tells. Kukaa ei oo iha varma mitä se sil teki, mut huumeis oli kumminki). Mut sit todellisuus luo bitchslapin naamaa: hei haloo, ei se siel ny loppuelämäänsä oo. Eli kai se ny joskus olis tullu takas ja nyt tuli, iik, elä sen kanssa.
  No sit parin tunnin pääst nään Alexin käytäväl. Taas pää äkkii erisuuntaa ja "o_o" ilme koittaa olla täysin tyyni. Olin kuitenki sairaan hämmentyny, ja loppupäivän ajatukset karkailee niihin kahteen. En tiedä vaikuttiko se siihenkin, että tiuskin tänään Elinalle aika paljon(no sain kyllä takaisinkin, ei siinä mitään).

Sonja oli ystävä jota mulla tulee varmaan aina olee ikävä, mut en kuitenkaa kadu mitää. Silti rakastin Sonjaa täydest sydämest, se oli ihan mieletön! Sen kanssa ei tullut tylsää, sen saukkojutut pelasti aina päivän. Sille pystyin puhumaan oikeastaan aivan täysin avoimesti, mikä on mulle aika vaikeeta. Puhun paljon, mut suurimmat salaisuudet ja tunteet jää usein peittoon. Sonjalle pystyin lähes kaikki kertomaan, ja se kuunteli. Ja Sonja yhtyi mielipiteeseeni että Kivikylän vanhan ajan nakit on vaan parhaita.

Alex oli taas mun eka kunnollinen ihastus. Siitä on vaikeeta selittää mitään, mut niinku Maria sano, eka täytyy kokee ainaki yks huono suhde(vaik ei meillä koskaan mitään suhdetta ollukkaan, loppu enne ko alko) ennen hyvää. Eli toivoa on jäljellä. Ja jos joku nyt on sitä mieltä että olen täysin murtunut ja itken iltaisin Alexin takia, voi nukkua yönsä rauhassa, koska mä oon oikeesti ja täysin vilpittömästi aika helpottunu ettei siitä tullut mitään. En oo murtunut ja sisältä rikki. Oon vaa tyttö ilman ihastusta.

No tulipas hassu postaus.

~Eeva