Mun perässä kulkee haamuja,
ne ahdistaa.
Yhtä niistä mä rakastin,
toista mietin haaveissa iltaisin.
Nyt ne on vaan läpikuultavia muistoja,
Ohi lipuvia nauruja.
Ikinä en lakannu rakastamasta,
ikinä en aio unohtaa.

Opetit mulle miten ihminen pääsee sisälle,
opetit etten tee sitä enää.
Kerroit teoillas kuinka vaikeeta on olla ihminen,
kuinka kaikesta jälki jää.
Kiitos kun opetit rakastamaan,
kiitos kun jaksoit ymmärtää.
Anteeks kun en osannut lukea sua,
anteeks kun ajattelin vaan mua.

Kosketit mua syvältä,
syvemmältä kuin muut.
Päästin sut sisälle,
sillä tahdilla kun ite haluut.
Annoit mun ymmärtää väärin,
mut uudestaan aina hihat käärin.
Juoksin vaaraan uudestaan,
joko prinsessa heräisi haaveistaan?

Mut nyt mietin miks kirjotat tätä tunteellista paskaa?
Eihän mun tarvi kaikkea jaksaa.
Eka teki omat virheet ja suurimmaks osaks kaikki oli sen vika,
ja tää toinenhan on pelkkä kusipäinen sika.
Mul on sulle vinkki kulta,
en haluu enää mitään sulta.
Häivy mun mielestä, kyl ne muistot jää,
haamus kiusaa mua, kohta räjähtää pää.
Kun meen illalla nukkumaan,
en tahdo sun kasvoja eteeni heilumaan.

Painu vittuun äläkä kato mua päin.

@Eeva