Heippa!
Tänään oli ihan normi päivä, kouluun, jazziin, dataamaan. Simppeliä. Eilen istuin tyyliin koko päivän koneen ääressä, eli oli normi rento päivä. Ehkä tylsä mutta miten vaan.
Sitten tietty piti Sonjan pilata se. Sanon nyt nimen suoraan, kun kirjoitan tänne tunteistani, ja turha vaiva kirjoittaa vain että "se henkilö". Eli joo, se siis meni illalla pilaamaan päivän. Ruvettiin siinä sitten riitelemään, ilmeisimmin hänen nykyinen porukkansa OIKEESTI VÄLITTÄÄ hänestä. Eli siis väitti etten koskaa välittäny. Haistakaa vittu, asian ydin oli se että välitin iha liikaaki. Nii ja toki ne jotka ei laita välejä poikki hyväksyvät hänen nykyiset piirinsä. Totta kai, kun joku nyt sattuu olemaan huolissaan Sonjasta kuitenkin hyväksyy seuran missä tämä liikkuu juujuu. Että mä oon nyt sitten ainoo ihminen maapallolla, joka tätä ei hyväksy, kun laitoin välit poikki.
"Suurinta rakkautta on luopuminen" Sonjan mukaan jos oikeesti välittää, pysyy toisen rinnalla vaikka ite olis paskana. En voi kiistää, kyllähän on niitäkin. Mut olisko Sonja halunnu nähdä mut masentuneena, revittyn riekaleiks sisältä, eikä edes saada mitään kunnon keskustelui mun kanssa aikaseks. Olisko se halunnu kuunnella kun vihaisena tiuskin sille joka päivä. Olisko se halunnu nähdä mut surullisen? Ku mun mielestä sekin on rakastamista että kun ite ei jaksa enää, antaa toisen viedä loppuun minkä ite alotti. Antaa toisten pitää huolta.
Ja leikinkö mä leikkiä, kun sanon etten halua enää olla missään tekemisissä Sonjan kanssa, että voin ite elää oman elämäni? Onko mun touhuni ihan pelkkää läppää? Nii, on se aika läppää et ei puhu ku toine on kerran sanonu pahast. Mut entä jos toine on jättäny pysyvät arvet, eikä toinen voi muulla tavalla jatkaa?
En voi sanoo, että Sonja ois se paha ihminen ja mä pelkkä enkeli. Tiiän et oon satuttanu.
Kertokaa oma mielipiteenne hyvät ihmiset. Ihan rehellisesti, ei mitään "VOI EEVARAUKKAA<333 OOT AINA OIKEESSA SONJA O IHA PASKA:<<<"kommentteja, vaan ihan oikeesti, kertokaa mitä mietitte.
~Eeva, paskana
CHISU-YKSINÄISEN KEIJUN TARINA
Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin
että vastatuulessakin lentää jaksaisi
Kovat oli ajat ollu hällä takana
mut kuka uskois et' on olemassa
surullisia keijuja?
Pää painuksissa mainitsi hän kerran
murheistaan
Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan
Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois?
Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju
nukkui pois
On paratiisi meillä täällä näin
vaan ei aina kaikki koe sitä näin
Sillä faunin, peikon, keijunkin
suru joskus kiinni saa
ja vie mukanaan
Yksinäisen keijun tarina kosketti kaikkia
Peikot lohdutteli keijuja, haltijat fauneja
Kaikkialla huokausten kera toistettiin:
Miksi se yhden hengen vaati
ennen kuin me muistettiin:
Ois paratiisi meillä täällä näin
jos elettäisiin aina lähekkäin
ja vaikka faunin, peikon, keijunkin
suru silloin kiinni saa
se ei vie mukanaan
Ois paratiisi meillä täällä näin
jos elettäisiin aina lähekkäin
ja vaikka faunin, peikon, keijunkin
suru silloin kiinni saa
se ei vie mukanaan
Kommentit