”Nyt tiedät”, sanoin kepeästi ja kohautin olkapäitäni. ”kukaan ei ikinä ole rakastanut ketään niin paljon kuin minä sinua.”
”Olet melkein oikeassa”, Edward hymyili silmät yhä hiukan tavallista suurempina. ”Tiedän vain yhden poikkeuksen.”
”Narraat.”
Uusikuu(Stephenie Meyer)

Selasin tota kirjaa tänä aamuna, ja kun luin ton pätkän, mulle tuli yks tietty ihminen mieleen. Se on sellanen ihminen mistä tuli ihan parissa sekunnissa mun kaveri, ja parissa viikossa ystävä, ja parissa kuukaudessa yks tärkeimmistä. Se saa mut nauramaan yhdellä ilmeellä, ja se on ehkä suloisin ikinä. Mä kirjotan teille Mariesta.
Marieen tutustuin näytelmässä ja elokuvassa. Se oikeastaan kävi yhden välitunnin aikana joka vietettiin kahdestaan luokassa. Se sai mut nauramaan niin pienessä ajassa niin että mun vatsaan sattui. Tykästyin tähän likkaan silmän räpäyksessä, ja siitä se lähti. Yhtäkkiä huomaan että välitunneilla Marie on mun ja Elinan ja vaikka Marian kanssa, samoin ruokalassa. Se onnistuu aina naurattamaan jutuillaan, ja kertoo niitä juttuja usein. Sillä on melkein aina asiaa, ja sen juttuja on ihana kuunnella. Marie kertoo sen tarinoita niin elävästi, ja sen ilmeet on ihan parhaita.
Marie on lähes aina iloinen. Totta kai jokaisella on huonoja päiviä, mut Marie on tollane iloinen hömpsykkä. Se on myös ikuinen söpöstelijä. Jos mä sanon mesessä ”moi:)” sieltä tulee takaisin jotain tyyliin ”HÖPÖ<3”. Yritän aina ite keksiä jotain yhtä sulosta, mut luovuus ei riitä:D Siks kai tosta kirjan pätkästä tulee Marie mieleen, kun se jaksaa aina todistaa et se on siinä mun vieressä, niin et vaik en huutais sitä torilla sen korvaan niin kyl mäki seison sen vieressä vaik housut palais(luottaisin siihen et Marie sammuttais ne).
Marie on myös mieletön monilahjakkuus. Se on musiikissa ihan uskomaton, se osaa soittaa pianoa paremmin kuin mä, kitarassa ihan mahtava, ja laulaa kuin mikäkin enkeli. Marie piirtää ihan mielettömän hyvin, se piirsi jopa musta muotokuvan mikä on mielettömän hieno.  Marie tanssii myös tosi hyvin, varsinkin kaikkea hip hopin tyylistä. Vaikka se välillä vähättelee taitojaan, ei voi kieltää, se tanssii niin hyvin et haluis vaan pysähtyy kattomaan loppuelämäkseen. Kaiken tän lisäksi se kirjoittaa tosi hyvin, siltä irtoo tosi hienoo tekstiä. Aijuu ja se ääntää englantia kuin se olisi sen äidinkieli.
Mariella on miljoona hamsteria(lue:niil on kohta kuus) ja se puhuu niistä sulosesti. Kun se sanoo että hamsteri tulee onnelliseksi meinaan kuolla sellaiseen uiuiui-kohtaukseen kun se kuulostaa niin söpöltä. Niistä mun kestofeivöritti on Pirkko kun se on sellanen karvapallo:) Mul on aina hinku keksiä uusille nimiä, mut jostain syystä niitä ei oo vielä kertaakaan hyväksytty:D (Okei, emmäkää tykkäis jos mun hamsterin nimi ois puolukkahillo)
Ei tarvii varmaan mainitakaan et sil on mainio huumorintaju.
EDHIÅOEJR sanoo:
kirjotan blogiin jotain mistä sinä tykkäät
Marisanoo:
uu! mainitse helmeilevät perjantain pierukilpailut! vahvoin aromi voittaa!
 
Upee nainen, oot ihana.
 
 
~Eeva