Moi!

Sain idean Manzanon blogista, sain luvan matkia:D Eli vähän eritavalla teen, sillä en laita pelkkiä roolimalleja, vaan myös ihmisiä joita pidän todella kauniina. Ja sitten niitä joita yksinkertaisesti ihailen. Kuvia klikkaamalla pääsee sivustolle jolta hain kuvat.

1.Dakota Fanning

Dakota on ollut lempinäyttelijäni niin kauan kuin minulla on ollut lempinäyttelijä. Tyttö on varsinainen lapsitähti, hollywood rakastaa häntä. Tytön kanssa on kuulemma helppo tehdä töitä, hän tulee toimeen ihmisten kanssa, ja on melkoinen lahjakkuus kameran edessä. Omasta mielestäni Dakota on uskomattoman kaunis, välillä ihmettelen miten 15 vuotias voi olla tuon näköinen. Dakotalla ei ole noussut julkisuus päähän, vaan pitää homman hallussa. Hän ei tunne omien sanojensa mukaan kateutta pikkusiskoaan kohtaan, joka myös näyttelee, ja jonka suosio on huimassa kasvussa.

2.Paula Vesala

Paula on varmaankin yksi suurimmista roolimalleistani. Nainen osaa laulaa, sanoittaa, esiintyä ja pitää yksityiselämänsä itsellään. Paulan sanoitukset ovat loistavia, osaan samaistua lähes jokaisen biisin tunnetilaan. PMMP ei olisi lempibändini, jos sanoitukset tulisivat jostain muualta. Paula on myös mielestäni aivan julmetun kaunis.

3.Mira Luoti

Miralla on aivan mahtava elämän asenne, ja upea ääni. Myös Miran esiintyminen aiheuttaa sen että haluaisi tehdä saman. Eli vain hyppiä ja pomppia ja juosta ja riehua ja laulaa ja onnistua siinä niin että se näyttää siltä miltä Miran esiintyminen näyttää. Mira on sanoittanut Paulan kanssa PMMP:n biisejä, mikä on mielestäni ihanaa. Ja turha varmaan mainitakaan, hän on mielestäni aivan älyttömän kaunis.

4.Hayley Williams

Hayley on mielestäni todella kaunis, yksi kauneimmista naisista joita tiedän. Pidän hänen äänestään myös hyvin paljon, ja hänen tavastaan laulaa.

5.Nanna Grundfeldt

Nanna voitti Suomen huippumalli haussa kilpailun, ja oli suosikkini ekasta jaksosta lähtien. Tytön luonne ja asenne pongahti heti esiin, ja jäi mieleen. Nanna kertoi homoseksuaalisuudestaan avoimesti, ja sai siitä myös paljon kiitosta. Ja on ärsyttävän kaunis.

Sellaisia(:
~Eeva