Moi!

Jos sikavirus ei iske muhun, niin sitten iskee joku muu. Jep, tässä sitä ollaan, päänsärkylääkkeen vaikutuksen alaisena dataamassa. Lääkkeen vaikutus taitaa olla menettämässä otettaan, alan jopa tuntea jotain mun päässä. Siis sillon kun yskin. Kuumetta ei varsinaisesti ole, ihan hiukan lämpöä, mutta äiti ei päästä silti kouluun, mikä on sinänsä perseestä, koska jää pois sitten samalla jazz ja musiikin tunti. Raivostuttavaa.

Mulla ei oikeastaan ole mitään vastaan koulusta pois jäämisestä, en vain haluaisi olla kipeä. Haluaisin jäädä vain kotiin nukkumaan, ilman paineita mistään.

Eilen olin illalla Hannan kanssa ulkona, ja Hannalle tuli vaihteen vuoksi pakko päästä saleen. No siellä se ensin selasi jotain lehtiä, ja taisi olla miss mix mistä luettiin omat horoskoopit. En sanonut mitään, mutta ekan kerran koko mun elämässäni, mun horoskooppi piti paikkansa. Olen ihan helvetin väsynyt. Siinä käskettiin pinnistää kouluhommissa, se tuo tulosta tai jotain. Sitten oli että pitää viettää aikaa kavereiden kanssa, vaikka onkin väsynyt. Ei pidä panostaa rakkausasioihin ja niin edelleen.

Tavallaan uskon. Pitäisi jaksaa istua koulussa, tehdä läksyt, lukea kokeisiin, muistaa harjoitella pianoläksyjä, muistaa miten tanssi menee. Niin ja se vapaa-aika. Tiedän että se on mahdollista, mutta nyt en vain jaksa. Olen eilen ja tänään koittanut soittaa pianoa, mutta en saa keskityttyä mitenkään. Yritän, mutta katson nuotteja, ja yritän yhdistää ne koskettimiin, mutta ei, tuntuu ylitsepääsemättömältä tehtävältä.

Tänään aamulla kun heräsin, kouluun meneminen tuntui kaukaiselta ja hirveältä ajatukselta. Oikeastaan heräsin puoli kuudelta, luin viittävaille kuuteen, ja menin laittamaan herätyskellon pois päältä juuri ennen kuin se alkoi soida, en halunnut millään kuulla sen ääntä.

Nyt en jaksa edes laulaa. Yleensä laulaa jaksan aina. Nytkin taustalla soi musiikki(PMMP:tä yllätysyllätys) mutten jaksa laulaa. Ehkä vähän hyräillä, mutta sittenkin olen kauhean hengästynyt.

Ehkä kaikki johtuu lievästä kuumeesta? Ehkä päänsärkylääke olikin vahingossa huumaava aine? Ehkä henkinen kipuni ja väsymykseni on muuttunut fyysiseksi? Ehkä olenkin robotti?

En mä tiedä. En tiedä enää mitään.

Elämä on päätöksiä. Joka aamu päätät nousta ylös(vaihtoehtoisesti jäädä nukkumaan), päätät mitä laitan päällesi, päätät miten laitat hiuksesi, miten meikkaat. Sitten mitä syöt aamupalaksi ja niin edelleen. Ne ovat kuitenkin aika pieniä päätöksiä. On myös päätöksiä, joissa sinun täytyy valita kahden sinulle hyvin tärkeän asian väliltä. Vaikka ihminen joka sairastaa anoreksiaa, jotta hän parantuisi hänen täytyy valita: oma vääristynyt kauneusihanteensa, vai oma terveys? Tai entä syöpää sairastava vanhus:kemohoito joka ehkä on kärsimystä mutta elämä jatkuu vielä toistaiseksi, vai onnellinen, ehkä lyhyt, loppu elämä sairaana? Ymmärsitte varmaan pointtini.

Pitääkö mun nyt päättää olenko mieleltäni terve, vai passitetaanko mut pian hoitoon? Jätetään se vanhemmille.

Moikka!

~Eeva, robotti

PMMP-Tässä elämä on

On mulla asiat joskus osuneet kohdalleen.
Se saattoi vahinko olla,
eikä tapahdu uudelleen.
Suru joskus käy, ja ikävää riittää;
kantaa laineet laivatkin.
Mistä mun pitäis ketäkin kiittää?
- Jossain on kai vastauskin.

Siskosta tuli jo äiti asuntolainoineen.
Ostin kadun mieheltä pyörän,
joudun nyt oikeuteen.
Joku toinen aina edellä
ottaa irti kaiken minkä saa.
Mulla kun ei oo mitä oottaa,
ei se paljon haittaakaan.

Tässä elämä on:
oma, kallis, ja tarpeeton.
Joki joutava laineillaan
mua lastuna vie mukanaan,
ja ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Pohjallakaan ei yksinään olla:
alakulo on seurana haikeuden.

Luulin ennen, että jossain
mitataan tarkalleen,
milloin on annettu liikaa jollekin kantaakseen.
Se on pelkkä harha, perätön luulo,
toiset hölmöt uskoo niin.
Jäävät hartiat väkevän, suuren,
pieneksi kuin heikonkin.

Miks kysyt, miten käytän
päivät jotka vielä saan.
Tiedätkö, mitä sieltä jostain sitten edes tilataan?
Enkä opi sanomaan, et kaipaan,
vaikka pyydätkin.

Joka tapauksessa kaikenlaista annetaan.