Terve!

Jestas mikä viikonloppu!

Lauantaina oli ripariporukan kanssa tapaaminen, ja meitä oli minä, Wilma, Anna, Vladik, Miksu, Silja, Lauri, Salla ja Alex. Oli ihan sairaan hauskaa, piiritettiin vanhaa raumaa ja mietittiin alexin kanssa miten invalidit(esim. jalkahalvaantuneet) ajaa autoa. Viihdyn tässä porukassa ihan superhyvin, ihan mieletöntä porukkaa!
Illalla olin ihan superhyperihastunut taas päivän jälkeen tähän Poikaan(jos vielä sen muistatte), ja päätin, että ihan sama, antaa palaa, ja kerroin mesessä sille että tykkään siitä. Se oli aika yllättynyt, ja aika kauan meni, ennen kuin se sanoi että tykkää musta kaverina, mut ei usko tulisko meistä mitään. Olin sillee "höh" mut en ollu mitenkää hirveen murtunu. Tavallaan olin arvannu sen. Menin nukkumaan hiuka vittuuntuneen.

Sunnuntai aamu. Herään ja muistan eilisen illan. "Vooooi hiitttooooo" on oloni. Kaikki jotenki tuntu kauheen selkeeltä, liian selkeeltä. Se ei tykkää musta. Sit mua alko ärsyttämään, ku tuntu et olin pilannu kaike kertomalla, et nyt en voi miettii hiljasin hetkin mun vuosisadan rakkaustarinoita. Tavallaa kaikki hienot unelmat meni ihan uusiks. Vuodatin sitä sitte ihmisille, kunnes tajusin et meil oli tänäänkin semmonen ripariporukkatapaaminen, ja se olis siellä. Ei saaaaaara tädin kivekset. No, mun sisänen ämmä nosti päätään, ja laitoin itteni "tyrmäävän kauniiksi", että se näkisi mitä oli menettänyt(ei se oikeestaan ollut menettänyt mitään, jos se polvistuis nyt mun eteen ja sanois et haluaa viettää loppuelämänsä mun kanssa ja rakastaa mua aina, suostuisin heti). Olin ihan oikeesti vielä kotoa lähtiessä ilo silmälle, seisoin peilin edessä hymyillen normaalia kauemmin.
No pyörämatkan jälkeen en varmaan ollut enää niin hottis, mut olo oli itsevarma. Kun Poika saapui seuraamme maatessamme Miksun tramboliinilla, en uskaltanut katsoa sitä silmiin. Olin kuin ei sitä oliskaan, ja se tais olla ihan yhtä hämmentynyt kuin mäkin. No loppujen lopuksi me juteltiin syrjemmällä kahdestaan, eikä mua enää jännittänyt. Tiesin, että se ei ehkä nyt musta tykkää, mutta mulla voi olla mahdollisuuksia, meidän juttu luistaa. Mun olo ei oo varautunut kun puhun sille, ja pystyn nauraa sen kanssa. Mä oon ilonen ettei menny mykkäkouluks. Me poljettiin kotiin samaa matkaa, kun me asutaan aika lähekkäin. Kun pääsin kotiin, olin taas ihastunut enemmän, ja avoin.

Siispä, mahtava viikonloppu käännekohtineen maailman parhaassa seurassa. Tän päiväinen koulupäivä.. Fysiikkaa 2x=henkinen nukkumatila. Äikkää=sama kuin edellinen. Enkku=suht hereillä, vähän tylsistynyt. Matikka=itseasias ihan kivaa, vaik laskut olikin päin vittua, ja Markul meni hermot meidän kans ku ollaa "äänekkäitä". Mut so what. Matikan jälkee kotii.

Tänää viel jazz ja ruotsin verbejääääHH<3

~Eeva